TRE

TRE on helposti omaksuttava itsehoitomenetelmä oman hyvinvoinnin vahvistamiseen. TRE-stressinpurkuliikkeiden avulla käynnistetään kehon luonnollinen tärinä, joka vapauttaa lihasjännityksiä ja rauhoittaa hermostoa. TRE:n avulla voi purkaa kehosta vanhoja traumoja ja jännityksiä. Tärinä rentouttaa ja mobilisoi jännittyneitä lihaksia, joten se sopii mainiosti avuksi myös urheilusuorituksesta palautumiseen ja kehonhuoltoon. Lisäksi TRE:n harjoittaminen vähentää reaktiivisuutta ja ylireagointia sekä vahvistaa levollisuutta, kehotietoisuutta ja kykyä olla läsnä. Auttamistyötä tekeville TRE on hyvä apu sijaistraumatisoitumisen ennaltaehkäisyyn. Tärinä koetaan yleensä hyvin rentouttavaksi ja miellyttäväksi. TRE:tä voi tehdä yksin, yksilöohjauksessa tai ryhmässä. TRE-harjoittelun aloitus suositellaan tehtäväksi sertifioidun TRE-ohjaajan ohjauksessa, jotta harjoittelu lähtee etenemään alusta saakka vahvistavaan ja turvalliseen suuntaan.

Menetelmää käyttävät ovat kertoneet mm. seuraavista hyödyistä:

  • Ahdistuneisuus ja huolestuneisuus vähenee

  • Arkeen tulee enemmän energiaa

  • Parisuhde voi paremmin

  • Työstressi vähenee

  • Unen laatu paranee

  • Erilaiset kivut vähenevät

  • Notkeus ja liikkuvuus lisääntyvät

  • Tunteiden hallinta on parempaa

  • Liikunnasta palautuminen nopeutuu

  • Itsetunto on parempi

  • Vanhat vammat eivät enää vaivaa niin paljon

Halutessasi lue lisää täältä
Miia/ Eheä Sydän

TRE lämmittelyä
TRE lämmittelyä